James J. Bulger

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
James J. Bulger

James Joseph ”Whitey” Bulger, Jr. (3. syyskuuta 1929 Boston, Massachusetts, Yhdysvallat30. lokakuuta 2018, Länsi-Virginia, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen rikollinen. Hän oli FBI:n kymmenen etsityimmän henkilön listalla 19. elokuuta 1999 alkaen. Hänen löytämiseensä johtavista tiedoista luvattiin kahden miljoonan dollarin palkkio. Hänet pidätettiin vuonna 2011.

Bulger syntyi Massachusettsissa katolilaisille irlantilaisille vanhemmille. Hän varttui vuokralähiössä South Bostonissa.[1][2] Yksi hänen sisaruksistaan on William M. Bulger, joka on valinnut elämässään varsin erilaisen suunnan; hän toimi kahdeksantoista vuoden ajan osavaltion senaatin puheenjohtajana.

Bulger toimi vuonna 1957 vankilassa vapaaehtoisena koehenkilönä lääketieteellisissä kokeissa, joissa tutkittiin LSD:tä hoitokeinona skitsofreniaan.

Bulgerilla oli vuonna 1967 syntynyt Douglas Glenn Cyr -niminen poika, joka kuoli jo 6-vuotiaana vuonna 1973. Lapsen äiti, Bulgerin silloinen avovaimo Lindsey Cyr, salasi pojan isyyden lapsen suojelemiseksi mahdollisilta isänsä rikollisvihollisilta.[3]

Bulger sai 2015 lisähuomiota uuden Black Mass -nimisen elokuvan myötä, joka kertoo Bulgerin rikollispuuhista. Elokuvassa Bulgeria näyttelee Johnny Depp.

Bulger surmattiin 30. lokakuuta 2018 heti samana päivänä, kun hänet oli siirretty Floridasta Hazeltonin vankilaan Länsi-Virginiaan.[4]

Rikosura

Bulger joutui pidätetyksi ensimmäistä kertaa jo 13-vuotiaana.[2] Hän liittyi nuorisorikollisten katujengiin, ja pidätysten jatkuttua Bulger joutui tarkkailukeskukseen, josta hän vapautui vasta vuonna 1948. Hän palveli Yhdysvaltain ilmavoimissa vuosina 1948–1952, mutta joutui tuonakin aikana toistuvasti pidätetyksi, vuonna 1950 sotilaskarkuruudesta.

Bulger syyllistyi vuonna 1952 kaappaukseen ja pian lukuisiin pankkiryöstöihin Rhode Islandilla ja Indianassa. Hänet tuomittiin kesäkuussa 1956 vankeuteen 25 vuodeksi. Hän aloitti tuomionsa kärsimisen United States Penitentiaryssa Atlantassa, mutta päätyi vuonna 1959 Alcatraziin. Hän istui siellä vuoteen 1962 ja vapautui vuonna 1965. Hän sittemmin ryhtyi järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Bulger kuului pääasiassa Bostonin alueella toimivaan Winter Hill Gangiin, ja häntä etsittiin epäiltynä muun muassa sellaisista rikoksista kuin osallisuudesta murhiin ja huumausainekaupasta sekä rahanpesusta.

Pakoilu

Bulger pakeni Bostonista 23. joulukuuta 1994 ja oli kateissa siitä lähtien. Hänen kuvansa näytettiin America's Most Wanted -ohjelmassa ensimmäistä kertaa vuonna 1995. Alun perin häntä avusti pakomatkalla hänen rakastajattarensa Theresa Stanley.

Viimeisin vahvistettu havainto James J. Bulgerista oli Lontoosta vuodelta 2002. Heinäkuussa 2005 FBI lähetti tutkijoitaan selvittelemään mahdollista johtolankaa Uruguaysta. FBI oli tutkinut huhtikuussa 2007 Taorminassa, Sisilian saarella Italiassa mahdollisesti tehtyä havaintoa Bulgerista ja hänen rakastajattarestaan Catherinesta.

Kiinnijääminen

Bulger jäi kiinni Santa Monicassa Los Angelesissa 22. kesäkuuta 2011, jossa hän asui väärällä nimellä yhdessä pitkäaikaisen naisystävänsä kanssa. Myös naisystävä Catherine Greig pidätettiin. Asunnosta löytyi useita käsiaseita sekä peräti 800 000 dollarin edestä käteistä rahaa ja muita arvoesineitä.

Bostonilaisgangsteri oli kiinni jäädessään 81-vuotias, ja hän ehti olla pakosalla noin 16 vuotta.

Julkisuudessa on epäilty, että Bulger sai olla pakosalla pitkään, koska liittovaltion poliisi ei etsinyt häntä tarpeeksi tehokkaasti. Bulger oli aiemmin toiminut FBI:n tietolähteenä.

Lähteet

  1. Whitey Bulger may not recognize South Boston of today USA TODAY. Viitattu 10.9.2018. (englanniksi)
  2. a b Whitey Bulger: The Capture of a Legend archive.nytimes.com. Viitattu 10.9.2018. (englanniksi)
  3. Tricia Escobedo, CNN: 6 surprising facts about Whitey Bulger CNN. Viitattu 31.10.2018.
  4. Pahamaineinen gansteripomo James ”Whitey” Bulger tapettiin vankilassa iltalehti.fi. Viitattu 31.10.2018.